Kun on puhdasta = Kunnon puhdasta Puhtauden laatu on puhututtanut alan ihmisiä ja asiakkaitamme vaikka kuinka kauan. Asiakkaat ovat kertoneet, että he ovat valmiit panostamaan ihan reilusti...
Etsi blogikirjoituksia hakusanalla
Julkaisut
Tunne. Kun on puhdasta
Moi. Mie oon Suvi. Melko kiireinen yrittäjä. Eletään koulujen hiihtolomaviikkoa. Miullakin on ensimmäinen ”lomapäivä”, sitten viime kesän. Koko päivä käytettävänä niin kuin haluaa. Arvaatko, mitä...
Mikä siivousalaa vaivaa?
Tuntuuko muistakin siltä, että nykyisin siivouksen laadusta puhutaan enemmän huonoa kuin hyvää? Miksi siivoustyöntekijät valittavat kiirettä ja sitä, että nykyisin työtä ei saa/ei ole aikaa tehdä...
Pikkujouluista parhain
Meillä oli 19.11.2016 Puhtaan Ilon historian ensimmäinen, ikimuistettava ja historiallinen pikkujoulu. Vietimme sitä 15 puhdas ilolaisen voimin. Yleensähän pikkujouluissa yritysjohto kertoo vuoden...
Avuksi ja iloksi
Kävimme Eeva-Leenan kanssa Helsingin vierailulla kahdessa apteekissa. Apteekit sijaitsivat toisiaan vastapäätä, molemmin puolin katua. Ensimmäiseen apteekkiin päädyimme, koska se oli samalla...
Työkunnossa ja työ kunnossa
Työntekijä on ihminen. Työnantaja on ihminen. Asiakas on ihminen. Teemme työtä ihmiseltä ihmiselle. Ihmisen tärkein työväline on ihminen itse. Jos kroppa tai pääkoppa ei ole kunnossa, tiedetään...
Siivousta tarvitaan aina
P***a ei pesemällä lopu. Näetkö yökötystä vai mahdollisuuksia? Miten elää tässä päivässä ja ajassa? Miten kasvaa, kehittyä ja uudistua? Yrityksessä joko on sitä tai ei ole- yksinkertaisesti tahtoa...
Kuulumisia puhtaasta ilosta
Jo joutui armas aika ja kevät on jo pitkällä- hurjaa, kun kohta on jo Juhannuskin käsillä. Alkupuoli vuodesta on ollut vauhdikas, ollaan kasvettu ja koettu kasvukipujakin, mutta kuitenkin puhtaasta...
Miksi näemme vain sen yhden ainoan roskan?
Miksi näemme vain sen yhden roskan, emmekä niitä kaikkia muita, jotka on jo poistettu? Me jokainen teemme virheitä. Omassa elämässämme ja työelämässämme. JOKAINEN tekee virheitä. Se on fakta. Siitä...
Kasvun ajatuksia ja sen oikean ihmisen etsintää
Kasvun ajatuksia ja sen oikean etsintää. Onpahan ollut vauhdikas alkuvuosi. Elämään on mahtunut upeita hetkiä ja itkunpillahduksiakin. Sellaista se elämä on. Kyyneleitä -välillä ilosta ja välillä...