loader image
Toimialatietoa ja nimikkeitä
12 elo, 2019

KOTISIIVOUS
KOTIAPU
KOTITALKKARI

YRITYSSIIVOUS

PESULA

Toimialatietoa ja nimikkeitä

Perehdyin tänä aamuna puhtausalan toimialatietoihin. Surukseni totesin jälleen kerran, että tiedot on varsin suppeat ja vuodelta miekka ja keppi. Miksi näin? Tuoreimmat tiedot ovat 2010-luvun alkupuoliskolta.

Meidän ala työllistää eri arvioiden mukaan liki 100 000 tyyppiä, ja silti meistä ei löydy edes kunnollista tilastotietoa. Oisko kenties aika jo pikkuisen perehtyä siihen, miten vaikuttavasta alasta tässä oikeastaan onkaan kyse? Tästä pitäisi kyllä ottaa toimialajärjestöjen ja edunvalvojien paremmin koppia. Päivittää tiedot tähän päivään, ala kuitenkin on vahvasti kasvanut ja kasvaa edelleen. Mikä myös ärsyttävintä, että monista hallinnon järjestelmien valikoista ei löydy edes toimialaa siivous, eikä myöskään mollin järjestelmästä nimikettä siivooja. (sieltä toki löytyy laitossiivooja ja kotisiivooja lisättiin sinne ihan tässä lähimuistissa).
Sitä mitä siellä ei ole, ei ole olemassa.

Toki realismia on se, että siivoojia työskentelee monenlaisissa tehtävissä ja monenlaisilla nimikkeillä (laskettiin joskus huvikseen että eri nimikkeitä alallamme on yli toistakymmentä), mikä osaltaan vaikeuttaa kokonaisuuden hahmottamista ja osa työnkuvista sisältää sekä siivousta että esim kiinteistönhuoltoa. Mutta silti. Mielestäni olisi tärkeää hahmottaa tätä hieman tarkemmin. Kotityöpalveluiden osuuskin on jo itsessään kasvattanut alaa roimasti ja myös työllisyys sitä kautta kasvanut samaa tahtia.

Siitä aasinsiltana juuri lukemiini keskusteluihin siitä, millä nimikkeellä puhtausalan tekijää kuuluisi nimittää?
Työn perusluonne yritetään piilottaa ”trendikkäiden” nimitysten alle, mutta kuitenkin se on ihan päivänselvä fakta: kaikki teemme siivousta. Siivooja Siivoaa. Kaksijakoinen on meidän oman alankin ihmisten ajattelumalli, osa liputtaa siistijää ja osa siivoojaa. Tästä olen myös käynyt lukemattomia kertoja keskusteluja monen alan ammattilaisen kanssa. Mitä eroa niillä on? Onko niillä mitään eroa? Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.

Meillä liputetaan siivoojaa, sillä se se kautta aikain on ollut, ja ei sitä pidä trendien mukaan lähteä kaunistelemaan. Mutta meillä se siivooja kirjoitetaan isolla ässällä: Siivooja. Pitää olla ylpeä työstään ja ammatistaan. Ei palveluvastaava sen kummoisempaa työtä tee kuin Siivooja. Molemmat siivoavat. Ja toivottavasti ovat siitä yhtä ylpeitä. Olisi kaikkien kannalta helpompi palata juurille. Siivoojaan.

Summa summarum: alamme on tärkeä työllistäjä. Ja työmme ihmisten hyvinvoinnin kannalta vieläkin tärkeämpää. Meidän pitäisi olla enemmän olemassa. Näkyvillä.
Onneksi tämän vuoden aikana meidän ala on saanut mahtavien yritysten kuten Koti Puhtaaksi ja Kiffel, myötä positiivista huomiota mitä lukuisempien huomionosoitusten myötä. Alan arvostus nousee silmissä sekä alan sisällä, että erityisesti ulkopuolella. Huomio saa ihmiset ajattelemaan.
Olen ylpeä ja iloinen siitä, mitä alallamme tapahtuu. Tämä pitäisi myös tilastonikkareiden huomata.

-Suvi