loader image
Pikkujouluista parhain
20 marras, 2016

KOTISIIVOUS
KOTIAPU
KOTITALKKARI

YRITYSSIIVOUS

PESULA

Pikkujouluista parhain

Meillä oli 19.11.2016 Puhtaan Ilon historian ensimmäinen, ikimuistettava ja historiallinen pikkujoulu. Vietimme sitä 15 puhdas ilolaisen voimin. Yleensähän pikkujouluissa yritysjohto kertoo vuoden tapahtumista ja kohokohdista, me emme halunneet tehdä näin, vaan annoimme upeiden ja mahtavien työntekijöidemme kertoa Puhtaan Ilon ensimmäisestä vuodesta kuvakortteja hyödyntäen. Tässä Puhtaan ilon tarinaa ensimmäiseltä vuodelta (vapaasti mukailtuna);

Ensimmäinen vuosi Puhtaassa Ilossa on ollut rakentamisen vuosi. Olemme rakentaneet vahvaa perustaa toiminnallemme, olemme luoneet Puhtaalle Ilolle juuret. Puhtausalan työ ja yritystoiminta on kuin balettia tanssisi. Joku on joskus sanonut, että laadukas työn tekeminen on kuin balettitanssia, askelmerkit pitää olla tehty, kaikki liikkeet on suunniteltu ja harjoiteltu useita kertoja ja silti, kun esitys alkaa se on aina ainutlaatuinen tapahtuma, jossa myös yleisöllä on oma osuutensa kokonaisuuden onnistumisessa. Kuulostaa ihan meidän työltä. Minusta voisi melkein sanoa, että ensimmäisen vuoden ensimmäinen puolisko meni rakentaessa kulisseja ja nyt ollaan tilanteessa, jossa on alettu harjoitella askelmerkkejä Puhtaan Ilon balettiesityksiin. Yhden työntekijämme sanoin, pyörä on lähtenyt pyörimään.

Iso kiitos kuluneesta vuodesta kaikille meidän ihanille asiakkaille. Meillä on asiakkainamme pieniä ja isompia työpaikkoja ja koteja, joissa teemme puhtautta. Luomme omalla työllämme terveellisiä ja turvallisia työympäristöjä ja koteja sadoille ihmisille. Tuomme kirjaimellisesti hyvinvointia ihmisten elämään puhtaasta ilosta.

Aika ensimmäisenä vuotena on kulunut nopeasti ja työntäyteisesti ja vuosi on ollut värikäs. Värisävyt ovat vaihdelleet valoisista ja kirkkaista väreistä tummiin ja toisinpäin. Jokainen puhdas ilolainen on tehnyt hartiavoimin tehnyt töitä ensimmäisen vuoden aikana. Välillä on ollut vaikeaa ja haasteet ovat voineet tuntua joskus jopa ylivoimaisilta, mutta kaikilla on kuitenkin säilynyt usko parempaan tulevaisuuteen. Valoa on näkynyt tunnelin päässä koko ajan ja pääsemme varmasti pian nauttimaan työmme hedelmistä.

Olemme mahdollistaneet useammallekin työntekijällemme ihan uuden ammatin ja uran. On hienoa huomata, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Ja monella saattaa olla vielä useita ovia avaamattakin. Työssämme pystyy hyödyntämään monenlaisia aikaisempia työkokemuksia ja monenlaista ammattiosaamista. Jollekin uusi työ tuo uusia haasteita, osa meistä on hankkinut uuden auton, jotta työn tekeminen onnistuu paremmin. Toiselle taas uusi työ on lisännyt matkakuluja, liikkuvasta työstä kun on kyse. Joillekin meistä aikaisempi työ on saattanut tuntua vaikealta mm. hankalien työaikojen tai vaikkapa arvoristiriitojen vuoksi. Joku on voinut miettiä työn tai työpaikan vaihtamista jo pidempään. Uusia haasteita vastaanottaessa saa ikään kuin avaimet parempaan ja kun oppii ja omaksuu uusia asioita, avaimilla saadaan auottua ihan uusia ovia. Uuden yrityksen toiminnan käynnistäminen, uusien työtehtävien ja uuden työn aloittaminen on oppimisprosessi ja parhaimmillaan uuden oppiminen on lapsenomaista riemua ja elämäniloa.

Uusimmat työntekijöistämme kertoivat, että heidät on otettu vastaa avoimin sylin ja lämpimästi. Olemme siis kaikki olleet rakentamassa työyhteisöä, johon on mukava tulla ja jossa voi luottavaisin mielin tehdä työtä. Puhtaassa Ilossa annetaan myös positiivista palautetta, tästä saimme kaikki ruusuja.

Mistä Puhdas Ilo on tehty?

Me puhdas ilolaiset olemme erilaisia, olemme eri-ikäisiä, erilaisessa elämänvaiheessa, erilaisella elämän- ja työkokemuksella Puhtaaseen Iloon tulleita, eri kokoisia ja eri näköisiä ihmisiä. (Ainakin;-))Yksi meistä odottaa jo innokkaana eläkevuosia ja toinen on juuri aloittanut opiskelunsa, joku meistä miettii lähtisikö lentoon vai jäisikö paikoilleen, toinen on juuri muuttanut ensimmäiseen omaan kotiin, joku rakentaa kotia, joku toinen perhettä. Porukassamme on luonteeltaan uteliaita ja rohkeita kohtaamaan uusia haasteita elämässään, joku toinen taas saattaa on arempi ja pysyä mielellään tutulla ja turvallisella maaperällä. Osa meistä on perhekeskeisiä, joille oma perhe, puoliso ja lapset nousevat tärkeimmiksi asioiksi elämässä, toinen taas saattaapi olla työkeskeinen ja nauttia siitä, että saa tehdä töitä lähes ympäri kellon. Joku on voinut aloittaa uuden harrastuksen ja toinen viettää vapaa-aikaansa veden äärellä mökkeillen.

Erilaisuus on I-H-A-N-A-A. Meitä puhdas ilolaisia voisi verrata vaikka haravaan. Jokainen meistä on erilainen ja kun meitä on erilaisia, haravoimme ns. leveällä haralla. Jokainen on ja saa olla oma yksilönsä ja jokainen tekee työtä omalla persoonallaan. Meitä ohjaa ja sitoo yhteen yhteiset pelisäännöt ja systeemi ja järjestelmä, jota olemme luomassa.

Nyt jäämme koko porukalla innolla odottamaan tulevaa joulua. Joulu on meille monimerkityksellinen, se on alallemme sesonkiaika, jolloin meillä on todella paljon töitä. Toisaalta joulu on meille kaikille myös rauhoittumisen ja seesteisyyden aikaa, jonka vietämme perheidemme parissa. Joulun jälkeen alkaa kevään odotus, kevät tuo taas mukanaan valoa ja vihreyttä ja apilankukkia. Myös kevät on meille kiireistä aikaa, kun lisääntyvä valon määrä pikkuhiljaa paljastaa likaa erilaisilta pinnoilta.

Puhdas ilo jatkaa varmasti kasvuaan, meillä on vain taivas rajana, sanoi yksi työntekijämme. Toinen näki Puhtaan Ilon jopa Pariisin valojen loisteessa. Tästä voimme kaikki jatkaa ylös ja eteenpäin!

Puhtaasti iloiten
Eeva-Leena